torstai 12. tammikuuta 2012

hyvää oloa itselle.

 Junna oli heittänyt haasteen toissapäivänä meille Kevyt-projektilaisille:
Toivoisin että jokainen voisi tehdä itselleen jonkin ihanan jutun tällä viikolla (tai miksei joka päivä). Minä aion lakata varpaankynnet (saa matkia)! Mitä ihanaa sinä ajattelit tehdä itsellesi?

Luin tämän vasta eilen illalla, kun päivällä olin käynyt vähän ostoksilla, tuhlaamassa Mieheltä joululahjaksi saamani lahjakortin.





Kävin siis alusvaateostoksilla. Tarkemmin sanottuna Changessa. Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka mahtava liike tuo on. 

Ensimmäistä kertaa kävin ostoksilla kyseisessä liikkeessä muutama vuosi sitten. Menin sinne, koska tarvitsin olkaimettomat liivit. Olin juuri laihtunut paljon, enkä tiennyt omaa rintaliivikokoani. Myyjä kysyi, että mitä kokoa oot käyttänyt, sanoin että ööö...85C tai D.... Myyjä katsoi mua, ja lykkäsi liivit käteen, että kokeileppa noita. Menin sovituskoppiin, ja hämmästyin, MULLA OLI TISSIT! :D Katsoin kokolappua, niin suureksi hämmästyksekseni koko oli 80E. Myyjä ystävällisesti ja erittäin hienovaraisesti kävi kysymässä saako tulla katsomaan, ja neuvoikin sitten olkaimien pituudessa ja muussa. Toi vielä muutamaa mallia sovitukseen, ja ostinkin sitten jokuset liivit sieltä. Tämän jälkeen en ole muualta liivejäni ostanut, sinne jäi unholaan Lindexin ja Kappahlin rimpulat.


Pakko kertoa, että kotiin kun pääsin silloin ekalla kerralla, mies kysyi, että miten sä näytät noin hyvältä? Kerroin että nyt on kuule uudet rintaliivit, niin mies oli erittäin vaikuttunut ja onkin ostanut mulle monena vuonna lahjaksi lahjakortin kyseiseen liikkeeseen :D



Monesta suunnasta olen kuullut ja itsekin sen havainnut, että suomalaisnaiset käyttävät vääränkokoisia liivejä. Usealle kaverille olen kertonut, että hei, mä käytän pienempää ympärysmittaa olevia liivejä, vaikka painan vähintään 20 kiloa enemmän kuin sinä! Uusien liivien tulisikin mennä ensimmäiseen hakaseen kiinni, ja siitä kun ne löystyvät pesussa ja käytössä, siirrytään sisempiin hakasiin.


Eilen liiviostoksilla käydessä koko oli taas pienempi mitä edellisellä kerralla, koko on nyt 70G. Kuppikokohan ei ole sama, jos ympärysmitta muuttuu, itsekin kokeilin aluksi samaa kokoa mitä viime kesänä liiviostoksilla käydessä, 75F, kuppi oli sopiva, mutta hakaset menivät viimeiseen kiinni. Myyjä toi minulle sitten pienemmän ympärysmitan, ja näin ollen kupin ollessa edellisessä koossa sopiva, oli se pienemmässä ympärysmitassa yhden isompi.

Ostinkin taas, kuten kuvista huomaa, kahdet liivit, perusmustat t-paitaliivit ja hailakan vaaleanpunaiset, nekin yksinkertaiset ja sileät. Vaaleanpunaisiin ostin kahdet alushousut, mustiin sopivia alushousuja ostinkin neljät, sopivasti oli tarjouksessa. Myyjä suosittelikin, että yksiä liivejä kohti kannattaa ostaa kahdet alushousut, ne on pesussa useammin.

Ja miten tämä liittyi siihen Junnan haasteeseen? No, ainakin minulle tuli todella hyvä mieli liiviostoksilla käydessä, tuli taas ihan uudenlaista ryhtiä olemukseen, ja vaikka siinä liivien ja alushousujen välissä vähän jotain höllyykin, se ei haittaa!

Bonuksena, vielä kun mieskin ostoksista tykkäsi, en usko että uusista alusvaatteista, ja naisesta niiden sisällä, innostuvasta miehestä on ainakaan haittaa tässä toisessa projektissa ;)

Missäs kunnossa teidän rintaliivitilanteenne on? :)

6 kommenttia:

  1. Mun rintsikkatilanne on ehkä maailman järkyttävin koska en ikinä löydä peruskaupoista(KRÖHÖM!)mulle sopivaa kokoa(pienehkö ympärysmitta, iso kuppi). Ja oon tuhannesti miettiny meneväni oikeeseen rintaliivi kauppaan missä sais asiantuntevaa palvelua ja varmasti sopivat rintsikat. Vantaan Jumbossa taitaa olla toi kyseinen liike, pitäisköhän piipahtaa :/

    Osaisiksä yhtään neuvoo urheilurintsikoissa? Semmosetki pitäny hankkia pitkään mut niitä on niin tuhannesti erilaisia :/

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti kannattaa, varmasti löytyy sulle sopivat liivit :) Just se, että kun on vähän isompi kuppikoko, niin harvoin löytyy normikaupoista sopivaa ympärysmittaa sillä kupilla. Ja tuolla ne liivit on nättejä, ei mummomaisia, mutta ei mitään snoopy-hellokitty-kuosisiakaan :D

    Sieltä oon muuten ostanut parit urheiluliivitkin, niitä on eri tukevuusasteita, mulla taitaa olla 4, en muista oisko se kaikista tukevin jopa. Noi ainakin litistää rintavarustuksen tosi hyvin, ei hytky juostessa :D

    VastaaPoista
  3. Ihan perus rintsikat kelpaa enemmän ku hyvin. Oon muutenki tosi epävarma rintavarustuksen suhteen,en kaipaa tosiaakaan mitään Pushuppeja tai muita. Litistävät rintsikat ois kans hyvät :D
    Täytyy käydä siellä, ehkä jo tänään ku on tosiaan niin tossa lähellä :) Kiitos hurjasti!

    VastaaPoista
  4. Mä ostan ihan perusliikkeistä rintsikkani mutta tuossa pari vuotta sitten katsoin kanssa jonkun ohjelman tuosta rintsikoiden ostosta ja menin heti kauppaan kokeilemaan niin mulla olikin KAKSI kokoa isompi kuppikoko!! Olin niin tyytyväinen ja iloinen kun mulla olikin tissit :D Oon niin pienirintainen ja ennen aivan masentunut kun ei rintsikoiden kans näyttäny miltään mutta sit ku löysiki uudet liivit niin johan löyty nostetta ;D Urheilurintsikat löysin kans ekaa kertaa hyvät viime keväänä intersportista joissa mun tissit ei näyttäny siltä ettei niitä oo ollenkaa ja hyvät oli muutenkin kun vähän enempi pulitti :)

    VastaaPoista
  5. Itse vannon myös Changen nimeen. Kolmisen vuotta takaperin astuin kunnon liiviliikkeeseen ja sain tuomion 85 E (joo tissiä on vaikka kahden edestä). =) Sen jälkeen en ole muualta ostanut vaikka joskus vähän lompakosta kirpaisee. Onneksi kanta-asiakkaana saa alennusta. Parasta palvelua ja opastusta saa kun menee erikoiskauppaan.

    VastaaPoista
  6. Noel, kerkesitkö jo käymään? :)

    Vilkas, hienoa että löysit oikeankokoiset liivit :) Urheilurintsikoissakin on kyllä eroja. Tärkeintähän on, että se rinta ei pompi ylösalas liikkuessa, hyvä jos löysit viel sellaiset, jotka ei aivan kaikkea litistä :D

    Helmi, ne kantistarjoukset on kyl hyviä :) ja mielellään mäkin maksan vähän enemmän että saa oikeasti hyvät ja kestävät liivit. Changen liiveistä ei oo koskaan esim kaarituki tullut läpi, ja ruvennut painamaan, toisin kuin melkeinpä kaikista "halpisliiveistä"..

    VastaaPoista