sunnuntai 24. elokuuta 2014

Hän on täällä.


Viime tiistaina, 19.8, klo 22.23 meille syntyi täydellinen pieni poika. Tai pieni ja pieni, 53cm ja 4150g.



Yritän nyt kertoa tapahtumat ylös, postaus on kirjoitettu osissa, siksi saattaa olla kummallisuuksia ja varmasti jotain unohtuikin...

Synnytys käynnistyi supistuksilla edellisenä iltana, yö meni kärvistellessä, seuraavana päivänä yhden aikaan supistukset olivat jo niin kovat, ettei kuuma suihku ja kaurapussit auttanut, ja tulivat 6-9min välein ja kestivät pari minuuttia. Lähdimme ajamaan Taysiin, jossa huomattiin, että juu, 4cm auki, synnytys on käynnistynyt. Pääsimme suoraan saliin. 
Aluksi kokeilimme lämmintä geelipussia, ilokaasua ja PCP-puudutetta, josta pian siirryimmekin epiduraaliin. Silloin aukesi taivas. Sain hiukan nukuttua ja mieskin pääsi käymään syömässä. Avautuminen ei kumminkaan ollut niin nopeaa, joten sitä jouduttiin oksitosiinilla. Kalvot puhkaistiin puoli kuuden maissa, ja vesi oli normaalia. Jossain vaiheessa katetroitiinkin. Epiduraalia 
lisättiin ja oksitosiiniakin loppumetreillä. Vielä juuri ennen ponnistusvaihetta lisättiin epiduraalia. Kymmenen maissa illalla huomattiin, että poika on laskeutunut ja paikat avautuneet, lapsivesi oli kylläkin nyt vihreää, sopivasti vaihtui yövuorokin siinä vielä. Tässä välissä iski huono olo, ja oksensin. Kuulemma se on tavallista. 
Sain siinä viimeisen epiduraalin vaikutusta odottaessa luvan alkaa harjoittelemaan ponnistamista, enkä ollut kyllä varma mistä reiästä se meinaa ulos tulla, sen verran oli painetta peräpäässä. Vartin yli kymmenen sain luvan ponnistaa. Väliliha puudutettiin ja eikun antaa mennä. 8 minuuttia, niin poika oli maailmassa. 9/9 pistettä. Täydellinen poika. Avautumisvaihe kesti 11h 15min, ponnistusvaihe 8min ja jälkeiset 9min.
Totta se on, kaikki kivut unohtuu, kun palkinto on siinä. 

En olisi ikinä uskaltanut tuutata sitä niin nopeasti, jos olisin tiennyt, kuinka iso se on. Mutta siitä huolimatta repesin vain vähän, ja yhden tikin sain. Edellisenä päivänä neuvolassa arvioitiin, että n.3,5kiloa.. Ja synnytyssalissakin 3,7kiloa. Mutta yli nelikiloinen jäpikkä sieltä tuli :D 

Siinä saimme tutustua tunnin verran, ennenkuin hoitaja tuli mittaamaan pojan. Olimme esittäneet toiveen päästä potilashotelliin, jos vain kriteerit täyttyy. Ja kyllä ne täyttyivät, mutta koska synnytys tapahtui yötä vasten, 4 (vai viiden?) tunnin tarkistus vauvalle tehtäisiin synnytyssalissa. Että siihen asti saisimme odottaa salissa. Hoitaja mietti olikohan pojan sokereissa jotain, koska tärisi hiukan syntyessään, minun arvothan sokerirasituksessa oli normaalit. Mutta sokereita ei kumminkaan mitattu. Puoli kahden aikaan meidät tultiin häätämään osastolle hetkeksi, koska synnytyssalia tarvittiin seuraavalle, siellä oli ruuhkainen yö kuulemma. Osastolla ei miehelle ollut paikkaa joten mies valitsi oman sängyn päiväsalin penkkien sijaan. Me jäimme torkkumaan pojan kanssa. Väsynyt olin, olinhan nukkunut edellisenä yönä 45min ja nyt mentiin jo aamuyössä.. Puoli viiden maissa meidät haettiin pojan kanssa ja pääsimme matkaamaan hotellille maanalaista käytävää pitkin. Miehen soitin kuuden jälkeen hotellille meidän seuraksi. 

Hotellissa meidän eloa seurattiin tarkasti, sokerit olivat vähän matalalla, mutta jo parissa päivässä nousivat normaaliksi. Tulehdusarvot olivat vähän koholla ja kohosivatkin koko ajan, vasta viimeisenä päivänä lähtivät laskuun, joten antibioottia ei tarvinnut. 
Kotiin pääsimme perjantaina ja lauantaina kävimme vielä kontrollissa tulehdusarvojen takia, nyt ne olivat laskeneet normaaliksi, ei jatkoseurannan tarvetta :)

Viikko siis siitä on, ja onhan tämä hurjaa. Ihanaa, vauvaa voisi vain nuuskutella ja tuijottaa. Monet itkut on päässyt, milloin mistäkin aiheesta. Mutta kovin onnellisia olemme miehen kanssa. Meidän oma perhe :) en olisi ikinä uskonut että olemme tässä pisteessä. 

Ai niin, kotiinlähdön kruunasi hetki kun astuimme hotellista ulos. Ne ketkä ei tunne Taysia sairaalana, voin kertoa, että lapsettomuuspolin ovet ovat potilashotellin ovia vastapäätä. Se tunne, muisto siitä, miten niistä vastapäisistä ovista on kuljettu, toiveikkaana ja epätoivoisena, itku kurkussa useasti. Mutta sitten se muisto marraskuulta siitä pienestä valkoisesta pisteestä joka näkyi ultran ruudulla, juuri siirretty alkio. Se sama valkoinen piste makasi nyt tyytyväisenä siinä kaukalossa isänsä kannettavana. Rakkaus. 




torstai 14. elokuuta 2014

40+3.

Laskettu aika oli ja meni. Tässä alkaa pikkuhiljaa turhautumaan, mutta oon ymmärtänyt, että se kuuluu asiaan. Ja sit on nämä ystävät ja sukulaiset, jotka tiedustelevat vähän väliä, mikä meno, jokojoko.. Hyväähän kaikki tarkoittaa, ja nuo kyselyt kuuluu asiaan.. Ystävän kanssa puhuin, ni hän lohdutti, että nauti nyt, kohta ei kukaan oo kiinnostunut sun voinnista, vaan kaikki pyörii vauvan ympärillä :D

Edelleen tuntuu epätodelliselta että meillä on kahden viikon sisään uusi perheenjäsen, huh! En malttaisi odottaa, että pääsen suukottelemaan tuota masumöyrijää... Oon yrittänyt puhella vatsalle, että täällä ulkopuolella olisi paljon enemmän tilaa möngertää, mutta vielä ei ole poika samaa mieltä, ilmeisesti siellä on niin hyvä olla :)


Päivät alkavat tosiaan käymään vähän tylsäksi. Ei sitä jaksa siivotakaan koko aikaa. Joten päätin tehdä ristiäiskakkuun tossut valmiiksi. Haluaisin tehdä kaikkea lisääkin, näperrys oli niin kivaa! Oli muuten ensimmäinen yritys tehdä tuollaisia (tai koristeita sokerimassasta ylipäätään), ja aika hyvin ne onnistui, jotain parannettavaa jäi kyllä ensi kertaan.. 

Kävin tänään toivottavasti viimeisellä neuvolakäynnillä. Ensi viikon maanantaille on kyllä vielä aika, ja yliaikaiskontrolli on ensi viikon lopulla (41+4?), toivotaan ettei tarvitse mennä.. Käynnistys on sit joko heti kontrollikäynniltä tai viimeistään seuraavalla viikolla.

Kerrotaan nyt sit kaikki speksit neuvolakäynniltä, vähän niinkuin loppuyhteenvetona, kumminkin unohdan ensi maanantailta päivittää, jos sinne asti päästään.
Pissa puhdas, niinkuin aina on ollut.
Verenpaineet oli  125/88, siinä ne pyörii, vähän on alapaineissa nousua loppua kohti, mut ei mitään ihmettä.
Painoa on tullut raskauden aikana liikaa, 25,5kiloa. Auts. En selittele, liikaa herkkuja ja liian vähän liikuntaa.
Turvotuksiin sain nyt loppuvaiheessa yhden plussan. Aika helpolla olen päässyt. Vaikka oli helteetkin.
Sf-mitta 38cm. Koko ajan ollaan menty yläkäyrällä, nyt viime kerrat on pompsahtaneet yläkäyrän yläpuolelle. On kuulemma kasvanut selkeästi nyt loppuvaiheessa. Vielä muutama viikko sitten sanottiin, et poju on siro, ei mikään jättiläinen. Nyt terkkari epäili, että olisi 3,5kg, alle neljä kumminkin. Eli aika perus? 
Vauvan sykkeet on olleet 140-150, tänään taisi nukkua, +135. 
Liikkeet ++
Raivotarjonta, tosin ei vielä täysin kiinnittynyt.

Merkkejä lähestyvästä synnytyksestä olen yrittänyt bongailla, limatulppaa onkin irronnut jo parin viikon ajan, ja aavistuksen kipeitä supistuksia on ollut reilun viikon. Supistukset ovat epäsäännöllisiä ja lopahtavat aina yöksi. Jotenkin kuvittelen, että lähtö tulee yöllä, yöllisillä vessareissuille odotan et millon vedet holahtaa, tai milloin herään supistuksiin. Aamulla olen ihan pettynyt, että eikö taaskaan tullut lähtö. Nauroinkin miehelle toissailtana, että tää on kuin päiväni murmelina, joka aamu on, että taasko on samanlainen päivä edessä, kotona haahuilua tiedossa...

Just tänään sanoin miehelle, että oon kyllä voinut tosi hyvin nyt raskauden aikana, ei mitään suurempia vaivoja, vaikka kaikki asiaan kuuluvat on ollutkin. Oon jaksanutkin suht hyvin, nyt viime aikoina tosin beibe on niin alhaalla, että häpyluu tuntuu räjähtävän ja alaselkä nyt on ollut koko raskauden ajan kipeä. Käveleminen on aikamoista vaappumista nykyään :D valitan kyllä miehelle kaikkia vaivoja, ei se välttämättä jaksa edes katsetta koneelta nostaa jos jotain ulahdan sohvalta noustessa :D 
Kovasti mieskin jo odottaa, että syntyisi jo. Vielä viime viikolla sitä selvästi hirvitti, ja jännittää edelleen toki, onhan tää iso muutos joka tulee. 

Täällä oltaisiin jo ihan valmiita, että tervetuloa vauva meidän elämään <3