keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Terveisiä Berliinistä!

Reissusta on kotiuduttu! Säät olisivat voineet suosia enemmän, mutta mukavaa meillä oli silti. Piinapäivä-ajatukset sai hyvin pidettyä aisoissa, oli niin paljon kaikkea nähtävää, shoppailtavaa ja syötävää :D 

Berliinin shabby chic-tyyli vetosi minuun, tägit ja graffitit olivat paikkapaikoin todella hienoja. Varsinkin siis itäpuolella, länsipuolella ei niin houkuttanut muu kuin edullisten ketjuliikkeiden tarjonta. 


Ylempi kuva on juutalaisten muistomerkiltä, kyllä se paikan karu historia veti ajoittain hiljaiseksi. Nähtävyyksiä jäi vielä ensi kertaan, muutamassa päivässä ei koko kaupunkia koluta.


Sitten asiaan. Tänään on pp8, enkä nyt kyllä sano suuntaan enkä toiseen mitään oireita. Normaalisti tässä vaiheessa alkaa tiputtelu, mutta luget pitää sen poissa, joten ei siitäkään voi mitään päätellä. Luget on muuten ehkä maailman ärsyttävin lääke, yäk. Kattellaan sit maanantaina/tiistaina, käynkö ostamassa Femaria vai lisää Lugesteronia.


Ai niin, mä oon nyt lomalla! Kattellaan niitä työjuttuja sit kymmenen viikon päästä! :P 







tiistai 21. toukokuuta 2013

Treffit tehty!


Tänään tehtiin inseminaatio, mies kävi aamulla hoitamassa hommansa ja yhdessä menimme yhdentoista maissa inssiin.
Miehen näyte oli tosi hyvä, taas niitä B-liikkuvia oli enemmän, mutta kuulemma pesussa niidenkin liikkeet vilkastuu. 15 miljoonaa pikkukaveria ruiskutettiin kohtuun, jossa munasolu jo niitä kuulemma odotteli, "treffit on tehty!" Sanoi lääkäri.
Sain Lugesteronet tueksi loppukiertoon, ja jos tästä kierrosta en tule raskaaksi, niin ensi kierrossa Clomien tilalla Femarit, puolitettu annos. 

Nyt olo on toiveikas, pitkästä aikaa. Ihanaa, että mies pääsi mukaan itse inseminaatioon, että sentään on paikalla jos tuosta tapahtumasta elämä saatiin alulle :)

Polilta palasin töihin ja työkaverin kanssa buukattiin heinäkuulle lennot New Yorkiin! Saimme työpaikan opintorahastosta avustusta, ja aluksi työkaveri oli siirtämässä reissua ensi kevääseen, johon oli pakko huomauttaa, että mun tarkoituksena ei ole ensi keväänä olla matkustuskunnossa. Että voi olla, että matka jouduttaisiin perumaan. Onneksi ystävä tämän ymmärsi, tietää siis yrityksestä ja hoidoista. 

Reissua pukkaa muutenkin, lauantaina lähdemme työporukalla Berliiniin, opinto-/virkistysreissu ;) Siellä ei parane nyt liikoja tuhlailla, että jää sit matkakassaa New Yorkiin! 
Siskolle sanoin, että toivotaan, että josko Murphyn laki tai joku muu toteutuisi, ja oisin jossain kauheissa alkuraskauden pahoinvoinneissa reissussa? ;) 

Tänään on hyvä päivä, paljon parempi kuin eilinen :)

Ai niin, ja enää kaksi työpäivää, (+Berliini), niin alkaa kahden kuukauden kesäloma! Emmä tajua jotenkin ollenkaan :D


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kontrolliultraa.

Torstaina, kp10, kävin kontrolliultrassa, jossa todettiin limakalvon olevan hyvä, mutta oikealla oli "vaan" yksi folli tulossa, kooltaan 12mm. Viime clomikierrossahan ne neljä oli tässä vaiheessa 17mm. Clomien pitäisi vaikuttaa vielä tässäkin kierrossa.
Inssi sovittiin tiistaiksi, tänä iltana pitäisi pistää Pregnyl, hui! Jännittää niiden sekoittelu ja vähän se pistäminenkin.. 

Nyt on ollut väliviikko Superdieetissä, jonka olen kyllä mennyt pääasiassa SD:n 6.vkon ohjeilla. Huomenna alkaa siis SD extra, eilen käskettiin pitämään tankkauspäivä, tankata hiilarivarastot täyteen ja buustata aineenvaihduntaa.
Eilen oltiin työporukalla Likkojen Lenkillä (8,5km), luulin että sinne mennään urheilemaan, mutta hitto meillähän oli kuoharitarjoilu huoltopisteillä :D eikä perhana voitettu paras asu-palkintoa, vaikka me oltiin kyllä ehdottomasti näyttävin joukkio! Ilta jatkui työkaverin tupareihin, jossa tuli syötyä ihan liikaa, tankkauspäivä indeed!  Ei ehkä ihan oikeaoppisesti, liikuntaa, alkoholia ja rasvaa tulisi välttää tankkauspäivänä.. Karseen olon sain anyway, vaikka en paljon juonutkaan.

Tupareissa taas sai nieleskellä, keski-ikäinen täti kertoi kuinka tyttärellä ja hänen miehellä piti olla vaikeaa saada lasta, mutta sitten polttareissa oli morsiussaunassa rikottu kananmuna päähän tuomaan vauvaonnea, ja kas, tytär on nyt raskaana! Sehän tässä on vielä kokeilematta! 

Postauksen alla kuva, keskiviikkona käytiin miehen kanssa vetämässä vähän porrastreeniä legendaarisissa Pispalan portaissa, huh huh! Salilla käynti on tällä viikolla jäänyt vain yhteen, en loppuviikosta sitten viihtinyt lähtee porrastreenistä kipeytyneillä jaloilla salilla, vaan kävin perjantaina palauttelevan hölkkälenkin lauantain "urheiluja" varten..

Nyt tuulettumaan motskarin tarakalle, hälvenee eilisen skumpat ja väsymys! 

torstai 9. toukokuuta 2013

Helatorstai.

Uusi kierto alkoi, ultra on ensi viikon torstaina, kp10. Eli ovulaatio on varmaan maanantaina tai tiistaina, eli ei tässä ehkä hätää sen suhteen.

Tällä viikolla olen vähän lipsuillut Superdieetistä, ihan suunnitellusti kyllä, mies täytti 30, ja synttärikakkua on syöty kahteen kertaan. Eilen kävimme syömässä Ravinteli Berthassa Tampereella, voin suositella! Ja ruuan kanssa meni viiniä, kylläpäs nousi päähän viiden viikon tipattoman jälkeen.. Vaikka kotona oltiin jo puoli yksitoista, oli tänä aamuna krapulainen olo. Ei huvita kyllä heti ottaa uudestaan, tuo terve elämä on niiiin paljon mukavempaa.
Urheilemaan en ole tällä viikolla päässyt, koska kurkku on ollut kipeä ja yskittää :/ tulis ees kunnon tauti päälle, taas tälläistä pientä, joka vie voimat.

Harjoittelin hieman kakun kuorruttamista sokerimassalla, mies sai synttärikakukseen kunnon prinsessakakun :D ekaa kertaa kokeilin, aikaisemmin olen keskittynyt juustokakkuihin.. Kivaa hommaa, voisi tehdä useamminkin, mutta jonkun pitäisi ne myös syödä...

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kohta uuteen kiertoon!

Jopas on blogi taas unohtunut. Mutta eipä tässä mitään blogin aihepiiriin ole päivitettävääkään ollut. Tämä kierto oli välikierto, onneksi se on kohta ohi.

Jännittää se inseminaatio. Mitenköhän sitä toimitaan, jos ultra on kp10-12 ja osuu ke-pe, niin ovulaatio saattaa olla silloin sunnuntaina? Meneekö tämä kierto taas ohi? Tiedän että saatetaan(/käytetään jokatapauksessa?) irroituspiikkiä, mutta ei kai sitä voida perjantaina kp12 vielä antaa ja tehdä inssiä? Nämä asiat tietty selviää polilla, mutta hätähousu kun olen niin mietin niitä jo nyt.. :)

Vapun vietin kummipojan (ja siskon) luona, se tyyppi on kyl mahtava, leikattiin isojen poikien tukka ja käytiin vapputorilla ja kattoon vappucruisinkeja :) Kohtahan se täyttää jo kaksi, ostettiin vappupallo, jossa Maatti ja Sama, eli Martti ja Salama. Huikeaa lapsen ilo yhdestä pallosta! :D

Kerroin kuukausi sitten Superdieetistä, se on sujunut tosi hyvin, repsahduksia ei juuri ole ollut, vappupäivänä tosin söin yhden pienen rahkamunkin (morkkistaa edelleen). Muuten herkut on olleet protskupatukoita tai zeroa. Alkoholia en oo juonut yhtään! Treenannutkin olen melkein suunnitelmien mukaan, 3-4 kertaa viikossa salilla ja 3-4 kertaa aerobista.
Nyt enää viikko jäljellä, vähän on kilojen pudotustahti hiipunut, aineenvaihdunta ei ole vielä ottanut luvattua boostia viime sunnuntain tankkauspäivästä. Tähän mennessä pudotusta 5,4kg, tämä siis viidessä viikossa. Kyllähän mä mielellään pudottaisin toiset viisi, sit vois hetken aikaa keskittyä lihasten kasvattamiseen ja kiinteytymiseen.
Voin näet sanoa, että nahkan määrä on näemmä tässä kropassa vakio, täytteet vaan lähtee :D
Mutta alkuviikosta salilla sain hyvän mielen huomatessani, että mun haba on isompi ku vieressä treenanneilla teinipojilla :D ne on ne elämän pienet ilot!

Nyt meen herättään miehen päikkäreiltä, et tulee tekeen mulle ruokaa! Mies on kyl paras, se tekee mulle dieettiruuat mukisematta <3