maanantai 18. marraskuuta 2013

Punktio.

Heräsin aamulla pari kertaa torkutettuani, ja heti rupesi jännittämään. Sain kumminkin syötyä aamiaisen normaalisti ja lähdimme miehen kanssa ajamaan kahdeksaksi kaupungin toiselle puolelle polille. Sanoin lähtiessä miehelle, että lähdetääs tekemään meille vauva. Naurettiin yhdessä. Polille saavuttaessa mies ohjattiin eri kerrokseen hoitamaan oma osuutensa ja liittyi pian seuraani. Jännitti aika lailla.

Odottelimme puolisen tuntia odotushuoneessa ja pääsimme toipumishuoneeseen valmistautumaan. Olimme ensimmäisiä huoneessa, saimme rauhassa tehtyä haastattelut ja laitettiin kanyyli, meidän jälkeen tuli kaksi pariskuntaa lisää.
Hetken päästä pääsimme toimenpidehuoneeseen. Pyysin rauhoittavan lääkkeen kipulääkkeen lisäksi, ihan vaan varmuuden vuoksi. Lääkkeet humahtivatkin päähän nopeasti. 
Itse punktio ei ollut niin kivulias kuin pelkäsin, puudutuspiikki nipisti ja oikea puoli sattui vähän, vasen ei tuntunut missään. Ei tarvinnut pyytää lisää lääkettä. Keräys ei kestänyt varmastikaan kuin 10-15 minuuttia. 

Mies ja hoitaja talutti minut toipumishuoneeseen, jossa hetken pötköteltyä huomasin puudutusaineen vaikutuksen lakkaavan ja pyysin tippaan lisää kipulääkettä. Pää tuntui pöhnäiseltä varmaan 45 minuuttia, johtui varmaan rauhoittavasta. Jossain vaiheessa hoitaja kävi ilmoittamassa saaliin, 12 munasolua! Kaksitoista! Kyyneleet tuli silmiin, mahtava tulos tässä vaiheessa :)

Tunnin lepäilyn jälkeen olo alkoi tuntumaan skarpimmalta, väsytti tosin, mutta halusin kotiin nukkumaan. Vähän oli jo nälkäkin. Joten puoli yhdentoista maissa lähdimme kotiin. Apteekin ja McDonaldsin (tätä taisi Viljonka suositella ;)) autokaistan kautta kotiin. 
Tunnin sain nukuttua ja nyt olen vaan pötkötellyt sohvalla. Vatsassa on vielä tuntemuksia, mutta koko ajan parempaan päin. Ihana mies on ollut tän päivän myös vapaalla ja hoivannut mua.

Taysissa käytäntönä on, että soitetaan vain, jos ei siirtoon päästä. Näillä näkymin siirto olisi torstaina. Jos keskiviikkona näyttää joku alkio erityisen hyvältä, voidaan soittaa että siirto tehtäisiin jo keskiviikkona. 

Huh, nyt se jännitys vasta alkaakin. Lähtiessä polilta sanoin miehelle, että toivottavasti pitävät nyt huolen meidän pikkuisista <3


8 kommenttia:

  1. Hieno saalis!! Toivotaan, että ovat skarpilla tuulella ja hedelmöittyvät/jakaantuvat hienosti! :) McDonald's on oiva vaihtoehto tuohon paikkaan ;) Nyt tsemppiä pariin piinapäivään, sithän ne oikeet vasta alkaakin :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, peukut pystyssä täällä! =)

    VastaaPoista
  3. Niin hieno määrä! Tuosta saa olla ylpeä! Onnea tähän jännittävään matkaan <3

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä saalis! Tsemppiä matkaan <3

    VastaaPoista
  5. Hyvä että punktio ei ollut kauhea ja saitte noin hienon saaliin! Pidän teille peukkuja. <3

    VastaaPoista
  6. Jotain kautta joskus päädyin blogiisi. Lapsettomuushoidot ovat itselleni vieras asia, ja mielenkiinnolla luen kokemuksiasi. Ja ennen kaikkea suurella tunteella, tuntuu hassulta pitää peukkuja tuntemattomalle ja kasvottomalle kanssabloggaajalle. Mutta pidän. Ja syy, miksi nyt viimein jopa kommentoin jotain (kuukausien seuraamisen jälkeen), on toi viimeinen lause: ihana ajatus, että teidän pikkuiset jäivät sinne nyt hoitoon. Pidän peukkuja. :)

    VastaaPoista
  7. Huh, tänään siirtoon, eilen jo soittivat polilta, ja sydän hyppäsi kurkkuun, ettei siirrettävää olekaan, mutta onneksi asia koski vain ajan varmistamista :)

    Viljonka, kiitos tsempeistä ja vinkistä, mäkkäriruoka toimi :D

    G, kiitos :)

    Suvi, kiitos! Toivotaan että onni myötä myös pari seuraavaa viikkoa :)

    Isla, kiitos! Saalis yllätti minutkin! :)

    Silmu, kiitos tsempeistä! :)

    Peikkomagneetti, kiitos <3

    Anonyymi, kiitos kannustuksesta ja kommentista. Lämmitti mieltä :)

    VastaaPoista