tiistai 26. marraskuuta 2013

Oireita

Kiitos tsempeistä, ihanaa (ja samalla hassua), että siellä on monta ihmistä jotka toivovat meille onnistumista. Kiitos <3

Tää piinailu on yhtä tuskaa, varsinkin jos on yhtä kärsimätön kuin minä. Miksei jo voi olla ensi viikko? 

Vatsaa vihloi siirron jälkeen useamman päivän, rinnat oli kipeät ja turvoksissa ja mieli herkillä. Vatsan vihlonta ja tuikkiminen hiipui eilen (pp4), ja tänään jostain luin, että pistetyt ja suihkitut hormonit saattaa vielä vaikuttaa siirronkin jälkeen, eihän ne nyt mitään raskausoireita heti siirron jälkeen olla. Tänään aamulla ei tuntunut mitään ja vähän petyin, että missä mun kiinnittymiskivut :( tänään on pp5, joten eikö niiden pitäisi jo tuntua? Tiedän tiedän, ei kaikilla tunnu... 

Tänään ruokiksella vatsaa taas rupesi tuikkimaan. Pistemäisesti keskeltä navan alta. Olevinaan kipu jota en ole ennen tuntenut. Edelleen välillä tuikkii, välillä myös vasemmalta puolelta. Äsken vessassa käydessä oli lugejen mukana tullut aavistus rusehtavaksi värjääntynyttä vuotoa, tosin saattaahan olla, että eilen tuli joku nirhauma seksiä harrastaessa. Rintoja aristaa ja turvottaa ja itku tulee herkästi. Syytän lugeja.

Niistä kahdesta ressukka-alkiosta, joita sanottiin seurattavan vielä siirtopäivän jälkeen, ei ole kuulunut vielä mitään. Lupasivat ilmoittaa kirjeitse(!). Noh, on siellä ainakin se yksi pakkasessa :)

Nyt pitäis laittaa jäitä hattuun ja lopettaa viikoksi oireiden kyttääminen, etten ihan kauheen korkeita pilvilinnoja kerkeä rakentelemaan. 
(Vielä ei ole sitä oikeaa taloakaan löytynyt, omastakaan ei ole vielä kunnon tarjousta tullut. Katsojia tosin oli sunnuntaina toisessa yleisessä näytössä about 25... Kaikkee tässä saakin jännäillä ja odottaa!)

3 kommenttia:

  1. Lupaavia oireita sulla <3 Ja tuo vuoto! Eikö yhdynnässä tullut haava vuotaisi yleensä heti, eikä vasta seuraavana päivänä? Hmm... Jännää!!

    VastaaPoista
  2. Minulla on hyvä fiilis tästä... :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä! Ei tarvii jännätä enää kauan...tai no sit tarvii ja aika pitkään...;) (näin jännäämisen suhteen näyttää olevan ainakin tässä osoitteessa) Ja hienoa, että saitte pakkaseenkin siirrettävää sitten tulevaisuuteen :)

    VastaaPoista