tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kahdeksastoista viikko.

Ensinnäkin, anteeksi hiljaiselo. Täällä on kaikki mallillaan, edellisen postauksen jälkeen seuraavana päivänä kokeilin vielä doppleria uudestaan ja sain kuin sainkin sydänäänet kuulumaan, senteistä se oli kiinni, en ollut tajunnut niiiin alhaalta kuunnella, ihan häpyluun kohdalta. Mutta siellä se sykki! 
Pakko myöntää, tuon jälkeen olen ollut vähän väliä kuuntelemassa, miten masussa menee. Sykkeen lisäksi ilmeisesti potkujakin saan joka kerta kuulla, ja nopeasti se bebe kiepsahtaa toiseen asentoon, häviää anturin alta :) 

Viime viikolla tunsin ehkä ensimmäiset liikkeet. Tai luulen tunteneeni. Jotain naputusta istuessani sykkyrässä sohvalla, parina päivänä kun housujen vyötärö painoi vatsaa jotain kuplia siellä tuntui. Tänä aamuna (17+1) tuntui hassua painetta ja ulospäin tuntui joku kovempi möykky toisella puolella vatsaa. Jonain iltana vatsa oli myös toispuoleisesti pömpöllään, liekö siellä oli venyttelyhetki meneillään :) pakkohan vajaat kakskytsenttisen tyypin on jossain tunnuttava! :D 

Alaselkä on oireillut edelleen, olen yrittänyt jumppailla, venytellä ja muuta. Välillä se auttaa, välillä ei. Täytyy ylihuomenna ottaa asia puheeksi neuvolassa.

Ai niin, ja toinen iso asia mikä on ajatukset vienyt, on uusi koti! Me löydettiin se! Rintamamiestalo, pihasauna, piha jossa omenapuita, marjapensaita ja syreeni :) Työmatka hiukan pitenee, toisen auton hankinta saattaa olla ajankohtaista sitten kun palaan töihin. Hetki pitää vielä uutta kotia odotella, huhtikuun lopussa saadaan avaimet, sit tehdään vähän remonttia (keittiö, alakerran lattiat, mahdollisesti seiniä...), ehkä toukukuun lopussa päästään muuttamaan. Siinä alkaakin sitten kesäloma ja heinäkuussa äitiysloma! Hurjaa! 

Maaliskuun lopun rakenneultra on vähän alkanut jännittämään. Menin lukemaan neuvolan oppaasta rakennepoikkeavuuksista, ei olisi pitänyt. Netin keskustelupalstoilta olen tietoisesti pysynyt poissa. 
Tunteet menevät laidasta laitaan kuten huomaatte, välillä olen maailman onnellisin, välillä huolissani. Pääosin olen kyllä onnellinen, tällä hetkellä asiat ovat vallan mallillaan, välillä ihan pelottaa kuinka hyvin asiat nyt on. 

Ihanaa viikkoa teille kaikille! :) 

6 kommenttia:

  1. Oii ihania uutisia! Ja ihanaan kotiin pääsette vielä muuttamaan, kuulostaa loistavalta. Muistan tuon fiiliksen, kun itsekin muutettiin silloin reilu vuosi sitten tähän meidän kotiin. Saa laitella kotia ja touhuilla :) Oletko mistä ostanut tuon doppler laitteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon uusia asioita tulossa, hui! :)
      Doppleri on Angel Sounds-merkkinen, en tiedä mistä sisko sen kolme vuotta sitten tilasi, jostain nettikaupasta :) tässä mallissa on kuulokeliitäntä (tai siis kaksi), kivempi kyllä olis jos olisi kaiutin :)

      Poista
  2. Onnea talokaupoista. Kivaa, kun pääsette muuttamaan omaan kotiin ennen vauvan syntymää.
    Meillä on aika samoissa viikot ja samanlaisia mietteitä täälläkin. Liikkeitä tuntuu, nyt kun osaan niitä oikeasta kohta kuulostella. Välillä huolettaa tosiaan se rakenneultra, mutta toisaalta uskon kaiken olevan kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kyllä mullakin suuren osan ajasta on huoli pois, mutta välillä aina iskee huoli, mutta se on varmaan normaalia :)

      Poista
  3. Vau, 18. viikko jo siellä. :)

    Oi oi, tuo rintamamiestalo pihapiireineen kuulostaa aivan ihanalta. Itsekin haaveilen jostain vastaavasta. :)

    Tsemppiä rakenneultran odotteluun. Varmasti nuo tuntemasi liikkeet vahvistuvat siihen mennessä ja sekin auttaa odottelussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä :) kyllä ne liikkeet on vahvistuneet, tunnen ne varsinkin nukkumaanmennessä/yöllä vessakäynnin yhteydessä. Toissayönä beibe ei selkeästi herännyt ekalla vessakäynnillä, toisella kerralla alkoi möyrintä :D

      Poista