Hän on täällä.

Viime tiistaina, 19.8, klo 22.23 meille syntyi täydellinen pieni poika. Tai pieni ja pieni, 53cm ja 4150g.

Yritän nyt kertoa tapahtumat ylös, postaus on kirjoitettu osissa, siksi saattaa olla kummallisuuksia ja varmasti jotain unohtuikin...

Synnytys käynnistyi supistuksilla edellisenä iltana, yö meni kärvistellessä, seuraavana päivänä yhden aikaan supistukset olivat jo niin kovat, ettei kuuma suihku ja kaurapussit auttanut, ja tulivat 6-9min välein ja kestivät pari minuuttia. Lähdimme ajamaan Taysiin, jossa huomattiin, että juu, 4cm auki, synnytys on käynnistynyt. Pääsimme suoraan saliin. 

Aluksi kokeilimme lämmintä geelipussia, ilokaasua ja PCP-puudutetta, josta pian siirryimmekin epiduraaliin. Silloin aukesi taivas. Sain hiukan nukuttua ja mieskin pääsi käymään syömässä. Avautuminen ei kumminkaan ollut niin nopeaa, joten sitä jouduttiin oksitosiinilla. Kalvot puhkaistiin puoli kuuden maissa, ja vesi oli normaalia. Jossain vaiheessa katetroitiinkin. Epiduraalia 

lisättiin ja oksitosiiniakin loppumetreillä. Vielä juuri ennen ponnistusvaihetta lisättiin epiduraalia. Kymmenen maissa illalla huomattiin, että poika on laskeutunut ja paikat avautuneet, lapsivesi oli kylläkin nyt vihreää, sopivasti vaihtui yövuorokin siinä vielä. Tässä välissä iski huono olo, ja oksensin. Kuulemma se on tavallista. 

Sain siinä viimeisen epiduraalin vaikutusta odottaessa luvan alkaa harjoittelemaan ponnistamista, enkä ollut kyllä varma mistä reiästä se meinaa ulos tulla, sen verran oli painetta peräpäässä. Vartin yli kymmenen sain luvan ponnistaa. Väliliha puudutettiin ja eikun antaa mennä. 8 minuuttia, niin poika oli maailmassa. 9/9 pistettä. Täydellinen poika. Avautumisvaihe kesti 11h 15min, ponnistusvaihe 8min ja jälkeiset 9min.

Totta se on, kaikki kivut unohtuu, kun palkinto on siinä. 

En olisi ikinä uskaltanut tuutata sitä niin nopeasti, jos olisin tiennyt, kuinka iso se on. Mutta siitä huolimatta repesin vain vähän, ja yhden tikin sain. Edellisenä päivänä neuvolassa arvioitiin, että n.3,5kiloa.. Ja synnytyssalissakin 3,7kiloa. Mutta yli nelikiloinen jäpikkä sieltä tuli :D 

Siinä saimme tutustua tunnin verran, ennenkuin hoitaja tuli mittaamaan pojan. Olimme esittäneet toiveen päästä potilashotelliin, jos vain kriteerit täyttyy. Ja kyllä ne täyttyivät, mutta koska synnytys tapahtui yötä vasten, 4 (vai viiden?) tunnin tarkistus vauvalle tehtäisiin synnytyssalissa. Että siihen asti saisimme odottaa salissa. Hoitaja mietti olikohan pojan sokereissa jotain, koska tärisi hiukan syntyessään, minun arvothan sokerirasituksessa oli normaalit. Mutta sokereita ei kumminkaan mitattu. Puoli kahden aikaan meidät tultiin häätämään osastolle hetkeksi, koska synnytyssalia tarvittiin seuraavalle, siellä oli ruuhkainen yö kuulemma. Osastolla ei miehelle ollut paikkaa joten mies valitsi oman sängyn päiväsalin penkkien sijaan. Me jäimme torkkumaan pojan kanssa. Väsynyt olin, olinhan nukkunut edellisenä yönä 45min ja nyt mentiin jo aamuyössä.. Puoli viiden maissa meidät haettiin pojan kanssa ja pääsimme matkaamaan hotellille maanalaista käytävää pitkin. Miehen soitin kuuden jälkeen hotellille meidän seuraksi. 

Hotellissa meidän eloa seurattiin tarkasti, sokerit olivat vähän matalalla, mutta jo parissa päivässä nousivat normaaliksi. Tulehdusarvot olivat vähän koholla ja kohosivatkin koko ajan, vasta viimeisenä päivänä lähtivät laskuun, joten antibioottia ei tarvinnut. 

Kotiin pääsimme perjantaina ja lauantaina kävimme vielä kontrollissa tulehdusarvojen takia, nyt ne olivat laskeneet normaaliksi, ei jatkoseurannan tarvetta :)

Viikko siis siitä on, ja onhan tämä hurjaa. Ihanaa, vauvaa voisi vain nuuskutella ja tuijottaa. Monet itkut on päässyt, milloin mistäkin aiheesta. Mutta kovin onnellisia olemme miehen kanssa. Meidän oma perhe :) en olisi ikinä uskonut että olemme tässä pisteessä. 

Ai niin, kotiinlähdön kruunasi hetki kun astuimme hotellista ulos. Ne ketkä ei tunne Taysia sairaalana, voin kertoa, että lapsettomuuspolin ovet ovat potilashotellin ovia vastapäätä. Se tunne, muisto siitä, miten niistä vastapäisistä ovista on kuljettu, toiveikkaana ja epätoivoisena, itku kurkussa useasti. Mutta sitten se muisto marraskuulta siitä pienestä valkoisesta pisteestä joka näkyi ultran ruudulla, juuri siirretty alkio. Se sama valkoinen piste makasi nyt tyytyväisenä siinä kaukalossa isänsä kannettavana. Rakkaus. 

40+3.

Laskettu aika oli ja meni. Tässä alkaa pikkuhiljaa turhautumaan, mutta oon ymmärtänyt, että se kuuluu asiaan. Ja sit on nämä ystävät ja sukulaiset, jotka tiedustelevat vähän väliä, mikä meno, jokojoko.. Hyväähän kaikki tarkoittaa, ja nuo kyselyt kuuluu asiaan.. Ystävän kanssa puhuin, ni hän lohdutti, että nauti nyt, kohta ei kukaan oo kiinnostunut sun voinnista, vaan kaikki pyörii vauvan ympärillä :D

Edelleen tuntuu epätodelliselta että meillä on kahden viikon sisään uusi perheenjäsen, huh! En malttaisi odottaa, että pääsen suukottelemaan tuota masumöyrijää... Oon yrittänyt puhella vatsalle, että täällä ulkopuolella olisi paljon enemmän tilaa möngertää, mutta vielä ei ole poika samaa mieltä, ilmeisesti siellä on niin hyvä olla :)

Päivät alkavat tosiaan käymään vähän tylsäksi. Ei sitä jaksa siivotakaan koko aikaa. Joten päätin tehdä ristiäiskakkuun tossut valmiiksi. Haluaisin tehdä kaikkea lisääkin, näperrys oli niin kivaa! Oli muuten ensimmäinen yritys tehdä tuollaisia (tai koristeita sokerimassasta ylipäätään), ja aika hyvin ne onnistui, jotain parannettavaa jäi kyllä ensi kertaan.. 

Kävin tänään toivottavasti viimeisellä neuvolakäynnillä. Ensi viikon maanantaille on kyllä vielä aika, ja yliaikaiskontrolli on ensi viikon lopulla (41+4?), toivotaan ettei tarvitse mennä.. Käynnistys on sit joko heti kontrollikäynniltä tai viimeistään seuraavalla viikolla.

Kerrotaan nyt sit kaikki speksit neuvolakäynniltä, vähän niinkuin loppuyhteenvetona, kumminkin unohdan ensi maanantailta päivittää, jos sinne asti päästään.

Pissa puhdas, niinkuin aina on ollut.

Verenpaineet oli  125/88, siinä ne pyörii, vähän on alapaineissa nousua loppua kohti, mut ei mitään ihmettä.

Painoa on tullut raskauden aikana liikaa, 25,5kiloa. Auts. En selittele, liikaa herkkuja ja liian vähän liikuntaa.

Turvotuksiin sain nyt loppuvaiheessa yhden plussan. Aika helpolla olen päässyt. Vaikka oli helteetkin.

Sf-mitta 38cm. Koko ajan ollaan menty yläkäyrällä, nyt viime kerrat on pompsahtaneet yläkäyrän yläpuolelle. On kuulemma kasvanut selkeästi nyt loppuvaiheessa. Vielä muutama viikko sitten sanottiin, et poju on siro, ei mikään jättiläinen. Nyt terkkari epäili, että olisi 3,5kg, alle neljä kumminkin. Eli aika perus? 

Vauvan sykkeet on olleet 140-150, tänään taisi nukkua, +135. 

Liikkeet ++

Raivotarjonta, tosin ei vielä täysin kiinnittynyt.

Merkkejä lähestyvästä synnytyksestä olen yrittänyt bongailla, limatulppaa onkin irronnut jo parin viikon ajan, ja aavistuksen kipeitä supistuksia on ollut reilun viikon. Supistukset ovat epäsäännöllisiä ja lopahtavat aina yöksi. Jotenkin kuvittelen, että lähtö tulee yöllä, yöllisillä vessareissuille odotan et millon vedet holahtaa, tai milloin herään supistuksiin. Aamulla olen ihan pettynyt, että eikö taaskaan tullut lähtö. Nauroinkin miehelle toissailtana, että tää on kuin päiväni murmelina, joka aamu on, että taasko on samanlainen päivä edessä, kotona haahuilua tiedossa...

Just tänään sanoin miehelle, että oon kyllä voinut tosi hyvin nyt raskauden aikana, ei mitään suurempia vaivoja, vaikka kaikki asiaan kuuluvat on ollutkin. Oon jaksanutkin suht hyvin, nyt viime aikoina tosin beibe on niin alhaalla, että häpyluu tuntuu räjähtävän ja alaselkä nyt on ollut koko raskauden ajan kipeä. Käveleminen on aikamoista vaappumista nykyään :D valitan kyllä miehelle kaikkia vaivoja, ei se välttämättä jaksa edes katsetta koneelta nostaa jos jotain ulahdan sohvalta noustessa :D 

Kovasti mieskin jo odottaa, että syntyisi jo. Vielä viime viikolla sitä selvästi hirvitti, ja jännittää edelleen toki, onhan tää iso muutos joka tulee. 

Täällä oltaisiin jo ihan valmiita, että tervetuloa vauva meidän elämään <3

Baby showerit ja viimeinen lääkärineuvola.

Kävin eilen (37+2) lääkärineuvolassa, ja kuten arvata saattaa, kesäsijaislääkäri oli vuorossa. Onneksi kysyin terkkarilta (joka sekin sijainen), että katsoo vauvan asennon ja arvioi vähän kokoa. Asento oli, niinkuin tiesinkin, edelleen raivotarjonta, pää liikkui vielä vähän, että ihan täysin ei ole kiinnittynyt. 

Pissa puhdas, verenpaine ok, painoa tullut viime käynnistä +1200g/vko! On kyllä nyt turvotustakin, kiitos helteiden... 

Lääkäri oli ihan mukava, ja kuulemma tehnyt äitiysneuvolasijaisuuksia, mutta silti vähän jäi tyhjä olo käynnistä. Kyseli olenko miettinyt synnytystä ja kivunlievityksiä. Varmaan olisi pitänyt olla epävarmempi tai jotenkin kysellä asioista, kun vastasin vain, että ajattelin olla "go with the flow", että kyllä ne kertoo siellä mitä tehdään. Enkä kieltäydy mistään kivunlievityksestä. Eipä lääkäri sitten enempää kysellyt/kertonut. 

Kysyi onko ollut supistuksia, vastasin että jotain menkkamaisia kipuja, erilaisia kuin aikaisemmin, mutta ei niillä selkeää alkua eikä loppua ole ollut.. lääkäri vain naureskeli, että heh heh, no ei sulla sit oo ollut... 

Sisätutkimuksessa lääkäri mutisi, että kohdunsuu on pehmentynyt ja kohdunkaula vähän lyhentynyt...  Kysyin, kuinka paljon? No, on se lyhentynyt, on nyt ehkä nafti kolme senttiä... 4cm lukee vkolta 12+1. 

Otti se streptokokkinäytteen ja kuunteli sydänäänet nopeasti (+150) mutta eipä sitten muuta.. 

Eli kai tässä sitten vaan odotellaan, että jotain tapahtuu, mutta ilmeisesti paikat ei näytä siltä, että mitään tapahtuisi hetkeen? Ja kyllähän se synnytys jännittää, viime viikolla käytiin Taysissa tutustumassa, ja huh kun rupesi konkretisoitumaan tuleva synnytys. Niin, että se tosiaan pitää synnyttääkin? 

Viime sunnuntaina oli the baby showerit <3 

Oli aivan ihana päivä! Tiesin ajankohdan, ja vieraat, muuten kaikki tuli yllärinä. Ihania ystäviä oli paikalla kymmenisen kappaletta (mukana myös tuleva mummo ja kummipoika) ja olimme meidän pihasaunan terassilla, mä sain onneksi istua varjossa :) oli hyvää ruokaa ja kuohuvaa. Leikkeinä oli hedelmäsoseiden maistelua ja arvostelua, vieraiden vauvakuvien arvuuttelua, ja vieraat saivat tehdä veikkauksia syntymäpäivästä, kellonajasta, pituudesta, painosta ja nimestä :) hauskoja nimiveikkauksia tuli kyllä, ja montaa niistä nimistä on pyöriteltykin mahdollisina ehdokkaina :) kaikki ajankohta veikkaukset oli elokuun puolella, vaikka niin toivon, että tää vois syntyä jo heinäkuun puolella.. 

Tuo kollaasin viimeinen kuva on otettu sunnuntaina illalla, kun sisko ja mummo huomauttivat, että nyt on maha laskeutunut ja kiireisen päivän jälkeen (harjoitus)supisteli niin kovasti, että vatsa oli tuollainen puikula. 

Sain (tai siis vauva sai..) ihan kamalasti lahjoja! Vaippakakun, jossa vaippojen lisäksi liivinsuojia, Lansinohia, rintakumit, suklaata, bodyn, harsoja, pesunesteen, ruokalapun.. Samassa paketissa oli myös rintapumppu! Sain siskolta ja mummolta ammeellisen tavaraa, vaatteita (osa oli meidän vanhoja lapsuudesta, mutta myös uusia),  Kimperin kantoliinan, Manducan ja koska sisko on kosmetiikkamyyjä, tuli tulevalle äidille myös kauneudenhoitotuotteita, mm. Lancomen putsarit, YSLin valokynää, Chanelin ripsiväri, Rubinsteinin silmänympärysvoide ja jotain seerumeita.... Sit sain kierrätyksenä tuollaisen kattoon kiinnitettävän kehdon, matkasängyn ja itkuhälyttimen... Sain myös kassillisen kummipojan vanhoja tuttipulloja ja mummo oli vielä hankkinut imetystyynyn ja Gracon matkarattaat! Osa tavaroista olisi tullut jokatapauksessa kierrätyksenä, että ei kaikki tosiaan ollut uutta :)

Mutta aivan ihania lahjoja, ja hyvin olivat kuunnelleet kaikki tarpeet! Eihän mun tartte enää shoppailla oikeastaan mitään, kaikki taitaa olla valmiina? Pinnasängyn reunapehmuste puuttuu, ja sen käytöstä/tarpeellisuudesta taidetaan ollaan montaa mieltä? 

En malttaisi odottaa, että saamme pojan syliin. On se vaan hurjaa, että ollaan näin pitkällä. Se on tuossa vatsanahkan alla, niin lähellä, mutta silti vielä kaukana. Käsittämätöntä. Pienestä kantapäästä pystyy ottamaan melkein kiinni, kun se potkii kylkeen. Mies juttelee iltaisin mahalle ja silittelee, ja töistä tullessa kysyy, miten sen poika jaksaa? Voi että, me rakastetaan sua <3 

35+0 ja äitiysloma!

Huh huh, sitä ollaan jo näin pitkällä. Enää 5 viikkoa laskettuun aikaan! 

En edes aloita pahoittelemaan ja selittelemään, miksi päivitystahti sen kuin hidastuu, en ole vain saanut sanoja ruudulle ja blogiin asti, tsori. 

Tänään alkoi virallisesti äitiysloma, lomallahan olen ollut jo 5 viikkoa, joten tää ei nyt ihan hirveästi muuttanut asioita. Tänään kyllä ajattelin kokoavani pinnasängyn. Vaatteita olenkin jo laitellut, ja mies asetti mut ostoskieltoon, ei enempää vaatteita ennenkuin nähdään miten niitä kuluu. Siskolta sain äitiyspakkauksellisen 48-74cm poikien vaatetta, josta n.puolet tuli käyttöön. Ja nytkin tuntuu, että esim 62cm vaatteita on enemmän ku keretään käyttämään. Jotainhan tulee varmasti lahjaksikin. 

Vaivoista, tänä aamuna otin kihlasormuksen pois, koska se on nyt parina päivänä näyttänyt jumiutumisen merkkejä, johtuuko lämmenneistä keleistä? Muuten mennään edelleen asiaan kuuluvilla vaivoilla, selkä on edelleen koko ajan kipeä, niinkuin on ollut alusta asti. Liitoskipuja on jonkin verran, varsinkin nyt kun Lihis käänsi itsensä ilmeisesti pää alaspäin pari viikkoa sitten. Uutena vaivana ollut jokusen päivän kävellessä sähköiskumaiset viiltelyt nivusista reiteen, oikeastaan pelkästään vasemmassa jalassa. Tuntuu, että jalka pettäisi alta. Kipu kestää vain sekunnin, mutta on todella ärsyttävä. Muutenkin, on hyviä päiviä, ja on huonoja päiviä. Toisina päivinä tuntuu, että ei ole vatsaa ollenkaan, ja toisina päivinä olo tuntuu todella raskaalta. Mutta se ilmeisesti kuuluu asiaan.

Harjoitussupistuksia tulee erityisesti kävellessä, mitään varsinaisia menkkakipumaisia supistuksia ei ole ollut. Ainoat kipeät kohtaukset on ollut rasituksessa tulevat kivut keskelle vatsaa, navan yläpuolelle. Tuntuu, että vauva tulisi ulos siitä kohtaa. Kipua oli varsinkin silloin, kun lapsen pää painoi siihen kohtaan. Kävin asiasta lääkärissäkin, koska ylivarovainen neuvolantäti pelotteli alkavalla napatyrällä. Lääkäri kokeili vatsan ja sanoi sen johtuvan vatsalihasten siirtymisestä sivuille, ja välin venyvän. Viikkoja tuossa vaiheessa oli jotain 30+, kuulemma tätä tapahtuu just tuossa vaiheessa.

Uusi kotimme on ihana, enää tämän kesän tavoiteremppoja on minulla eteisen tapetointi ja miehellä etuoven portaat. Keittiö valmistui ajallaan, olohuoneen ja ruokailuhuoneen sain tapetoitua ja puolipanelin maalattua. 

Salaojaremonttikin meni aikataulussa, minä tosin olin sen viikon Aslak-kuntoutuksessa, eikä musta muutenkaan ois ollut kauheesti apuja. Yritin mä kantaa kiviä turvaan kaivurin tieltä kukkapenkin reunasta, koska en tiennyt mitä perennoja tulisi säilyttää. Kivien kantelusta olinkin illalla tosi kipeä ja sain mieheltä huudot, että mitä menin yksin niitä kantamaan. Salaa tietenkin, koska jos olisin tehnyt sen silloin kun mies on paikalla, ei se olisi antanut mun tehdä mitään.

Mies uhkaa muutenkin laittaa mut pakkolepoon. On puhunut siitä jo pidemmän aikaa, mutta viime viikon tapahtumien jälkeen varsinkin. Musta on tullut todella kömpelö. Tasapainoaisti ei ole entisellään. Viime viikolla olin tulossa kaupungilta, ostoskassien kanssa. Kävelin tuossa meidän kadulla ja ilmeisesti asfaltinreunalle astuin huonosti ja muutenkin löysät nilkat ei pysyneet perässä. Kaaduin rähmälleni, farkut rikki, polvi auki, asfaltti-ihottumaa myös oikeassa kämmenessä ja oikeassa olkapäässä(!). Ostokset vaan lensi kaaressa. Säikähdin kamalasti, vaikken vatsaa mihinkään lyönyt, sen kerkesin tajuamaan. Linkutin nopeasti kotiin ja soitin miehelle, että sen saunailtasuunnitelmat meni uusiksi, tää ilta taidetaan seurailla mun vointia. Mies lähti heti kiiruhtamaan töistä kotiin, mä menin heti lattialle pötköttään ja laskemaan liikkeitä. Aluksi oli tosi hiljaista, mutta pikkuhiljaa Lihiskin uskalsi ruveta elämöimään. Kipuja ei vatsanalueella ollut, eikä vuotoja, ja illalla beibe melskasi normaaliin malliin, joten en edes soittanut synnärille. Mutta hitto, et pisti säikäyttämään :/ ihme kömmelö mäkin olen. Nyt otan oikeasti varovasti, en kiirehdi ja katson mihin astun. 

Olen ollut Facebookissa parissakin vauva-ryhmässä, ja kokenut välillä, että vertaistukea en välttämättä ole saanut, koska tosi moni siellä on tosi nuori ja vauva saanut alkunsa vahingossa tai ekasta yrityksestä. Onneksi löysin sieltä Simpukan ryhmän, jossa on saman historian omaavia naisia. Siellä esimerkiksi ymmärrettiin, kun kysyin, onko muilla edelleen epäuskoinen fiilis, että tää tosiaan tapahtuu meille? Että voiko tähän tosiaan luottaa, että kerrankin meillekin käy hyvin? Olen miettinyt, että nää fiilikset varmasti johtuu niistä lukemattomista pettymyksistä mitä on joutunut kokemaan.. Mutta ihana oli kuulla, etten ole ainut näillä fiiliksillä :) voihan olla, että tätäkin tekstiä lukee joku joka on siellä ryhmässä myös? Jos on, niin, saa huikata :) 

Neuvolalääkäri on minulla vasta 37+3. Ei ollut aiemmin aikoja :/ harmittaa, että vasta silloin, toivotaan, että olen yhtenä kappaleena vielä. Muuten neuvolassa kaikki ollut ok, hempparikin on noussut epäsäännöllisellä Obsidanin syömisellä, oli viimeksi 122, joten nyt en oo syönyt lisärautaa, muuta kuin mitä saa mamma-monivitamiinista. Paino oli noussut viime käynnistä 950g/vko, tosin tää käynti oli heti juhannuksen mässäilyjen jälkeen :/. Kiloja on tullut ekasta käynnistä 19,6. Ou mai gaad. Sf-mitan kanssa mennään yläkäyrän tuntumassa edelleen, viimeksi (33+1) se oli 31cm. Ja tosiaan, pää alaspäin oli vauva kääntynyt juuri edellisenä päivänä, kuten ounastelinkin. 

Tällä viikolla on taas neuvola, oma terkkari on lomalla, on eri täti vastassa. Katotaan mitä se sanoo :)

Tulipas sekavaa tekstiä taas, pompattiin aiheesta toiseen.

Nyt taidan lähteä jotain touhuamaan, aurinkoista viikkoa kaikille!

Isyyspakkaus.

Siellä oli joitain halukkaita kuulemaan lisää isyyspakkauksesta.

Etsin tosiaan vinkkejä netistä, ja pakkaus onkin samoilla linjoilla kuin monen muunkin. Yllättäen aika kiireellä rupesin pakkausta kasaamaan, ja sieltä jäikin uupumaan tuotteita joita olisin halunnut siihen liittää. Esimerkiksi minun piti hankkia miehen haaveilema Motörhead Louder than hell-body, mutta sellaista myyvää kauppaa ei ollut lähistöllä kun kokosin pakettia. 

Mutta tässä tosiaan kirjelmä, mikä oli pakkauksen mukana:

ISYYSPAKKAUS

Onneksi olkoon, olette saanut saanut kunnian valmistua isäksi! 

Tässä teille tarvittavia asioita, joita isyytenne tulee vaatimaan:

- Vati, yhteisiin saunahetkiin

- Pyyhe, kylpyöljyä ja kylpylelu

- Vaippoja, kumihanskat ja pyykkipoika, kun on vaipanvaihdon aika

- Tuttipullo ja korviketta, kun tissit eivät ole kotona

- Vauvan puhdistuspyyhkeitä, jälkien korjailuun

- Turvasalpoja ja pistorasian suojia - kun pikkukädet alkavat olla kätevät ja hermot alkavat mennä

- Korvatulpat, käyttöön tilanteissa, jolloin on pakko saada nukutuksi

- Särkylääkkeet, tilanteisiin, joissa korvatulpat eivät ole auttaneet

- Tutteja, äänenvaimennukseen

- Sisuja, kun mikään ei auta, sisulla mennään

- Suklaata, kun sisu ei auta. Sopii myös äidin lepytykseen.

- Energiajuoma, äkilliseen energiantarpeeseen

- Iron Maiden Trooper-olut, isin janoon, kun energiajuoma ei riitä ;)

- Jalkapallo, yhteisiin pelihetkiin

- Vapautus vaipanvaihdosta-kortti, ääritilanteisiin

Suurimman liikutuksen aiheutti minijalkapallo, mies on entinen futari, ja kovasti odottaa, että pääsee pojan kanssa pelaamaan. Ja kylpytuotteet mukana siksi, että kylpyhetkestä on suunniteltu heidän omaa juttuaan. Mukava, että miehellekin on nyt oma pakkaus :)

Toinen kolmannes lähenee loppuaan.

Huh huh, mihin tää aika oikein menee? Maanantaina alkaa 28. viikko ja viimeinen kolmannes! 

Paljon on tapahtunut. Ja tästä tulee kilometripostaus. 

Aloitetaan nyt eilisellä säikähdyksellä. Olimme remontoimassa talolla, ja olin kiipeämässä yläkertaan tapetoimaan, mutta päätinkin kesken kaiken peruuttaa takaisin kaksi askelmaa, ja näin ollen astuin taaksepäin yhden askelman verran harhaan, ja laskeuduin nätisti tumpsahtaen nilkalleni. Tunsin kun beibe sisällä hytkähti myös, säikähtikö tärähdystä. En siis kaatunut, mutta mielessä rupesi pyörimään kaikki istukan irtoamiset ja muut. Tiedän, että suojassa se lapsi siellä on, ja tumpsahdus on verrattavissa vaikkapa hyppyyn, mutta säikähdin. Yritin soittaa varulta neuvolaan, mutta ylläriylläri siellä ei perjantaina poikkeuksellisesti ollut puhelintuntia. Rauhoituin siinä vähän, koska (googletuksen jälkeen) en kumminkaan tuntenut kipua, ei tullut vuotoja. Miehellekin kerroin vain nyrjäyttäneeni nilkan, koska appiukkokin siinä oli, en halunnut kertoa koko totuutta.

Illalla havahduin tajuamaan, että onpas mahassa ollut hiljaista. Miehelle kerroin koko jutun, ja siitähän hän huolestui. Menin kumminkin yksin saunaan, ja siellä yritin liikkeitä kuulostella, painella mahaa ja muuta. Sain vain pari potkua tuntumaan. Saunan jälkeen mies (ja kylässä ollut miehen kaveri) olivat tosi huolissaan, ja yritin sanoa, että tunsin liikkeitä. Mutta pojat pistivät minut soittamaan synnytyspäivystykseen, että saataisiin varmuus asiasta. No, ystävällinen kätilö siellä käski tekemään liikelaskentaa, ja palaamaan asiaan jos ei kymmentä liikettä tunnu tunnissa. Vastaanotto oli tosi ymmärtäväistä, ei yhtään tullut olo, että mitäs tänne soitat turhasta, vaan huoleni ymmärrettiin. Huoli helpotti ja poikien mennessä saunaan, vetäydyin yläkertaan pötkölleen, laskemaan liikkeitä. 6minuuttia ja 17 potkua/muksausta myöhemmin lopetin laskemisen :D Eli tälläinen säikähdys tällä kertaa, ylireagointia, mutta tulipa tarkastettua. Ja huomattua, että ainakin ystävällinen synnytyspäivystys on tukena :)

Alkuviikosta hain äitiyspakkauksen :) ihania juttuja siellä oli, mutta yllätyin, etten enempää liikuttunut asiasta. Jotenkin tuli fiilis, että tässäkö tää nyt oli, yks raskauden aikaisista "merkkipaaluista"? Asiallinen suhtautuminen johtuu varmaan siitä pienestä pelosta, joka edelleen jäytää takaraivossa. Moni muukin pitkän lapsettomuustaipaleen omaava bloggaaja on siitä puhunut lähiaikoina, että edelleen pelkää, viedäänkö tämä onni minulta pois? Suojelee itseään, kun on niin monet kerrat pettynyt.

Suurimman osan aikaa osaan kyllä iloita raskaudesta, haaveilla lapsesta ja tulevasta. 

Koska äitiyspakkaus on suunnattu enemmän äidille ja vauvalle, päätin jo ihan alkuvaiheessa, että teen miehelle isyyspakkauksen. Miehellä oli keskiviikkona synttärit ja koska aikamme on mennyt aika pitkälti remontoidessa, ei ole ollut aikaa miettiä sen suurempia lahjoja, eikä ollut toiveitakaan. Niinpä päätin kasata isyyspakkauksen jo nyt, olinhan pari päivää aikaisemmin saanut "oman pakettini".

Ja ilmeisesti oli mieluinen lahja, ekaa kertaa synttärilahja sai miehen herkistymään :') 

Pakkaus on kasattu netistä löydettyjen vinkkien perusteella, jos joku haluaa, niin voin kertoa sisällöstä lisääkin :)

Viime viikonloppuna tein muitakin hankintoja. Olin jo pidemmän aikaa katsellut tori.fi:tä vaunujen toivossa. Nyt sattui sopivat Brion Happyt vastaan (tai olin sitä ilmoitusta katsellut jo pari-kolme viikkoa..), ja sattumalta myyjä olikin yhden työkaverin tytär :D Lisäksi kävin samalla hakemassa kaverinkaverilta jo aikoja sitten ostamani sitterin, Gracon turvakaukalon ja telakan, kaupan päälle sain kävelyvaunun. Auto olikin sitten aivan täynnä vauvakamaa. Miten voi niin pieni ihminen tarvita niin paljon kaikkea? :D Siinä taitaakin olla isot hankinnat tehty, pinnasänky ostetaan miehen siskolta, se on kuulemma heti noudettavissa :D Siskolta on edelleen lähetys tulossa, huh huh tätä tavaran määrää :D en vielä ole käynyt läpi vaatteita, mitä kokoja on ja kuinka paljon. Katsotaan kun saadaan muutto tehtyä ja kesäloma alkamaan :)

Pari viikkoa ollaan siis uudella talolla jo tuseerattu, mies on saanut purettua keittiön ja nyt siellä on jo kaapit seinällä! Minä olen keskittynyt tapetoimiseen, ja muihin "pikkuhommiin". Vauvan huoneeseenikaan jo laitoin vähän tapettia. Mutta tässä loppuun (huono) kuva makuuhuoneen tapetista, mies vähän nikotteli, mutta mitäs antoi vapaat kädet. Ja hei, jos taloon on tulossa ukkovalta, mulla saa olla vähän tyttömäistä tapettia! :D

24. viikko ja todistettavasti raskaana.

Kävin viime viikolla (22+2) neuvolassa, perusjuttujen lisäksi otettiin hemoglobiini, mitattiin sf-mitta ja sain raskaustodistuksen Kelaa varten.

Hemoglobiini oli alhainen, 107, raskauden alussa se oli 133. Terkkari kysyi, olenko ollut väsynyt. En ole huomannut mitään olosuhteisiin nähden poikkeavaa, olen luullut, että tämä on normaali olotila kun ei jaksa mitään työpäivän jälkeen. Sain käskyn aloittaa lisäraudan. 

Pissa oli puhdas ja verenpaine oli ok, koko ajan on yläpaineet on ollut koholla, n.140-146/76-82, nyt siis paineet alimmillaan raskauden aikana. Tuohon, että yläpaine on koholla, ei ole syytä huolestua, ilmeisesti mulla on "valkotakkiverenpaine", jännitän mittaustilannetta tai jotain. 

Sf-mitta oli 19, eli keskikäyrällä mennään, sykettä ei kirjattu jostain syystä neuvolakorttiin, mutta se pyöri kuulemma 130-140.

Painoa minulla on tullut 10 kiloa ensimmäisestä käynnistä. Edellisellä kerralla itkin asiaa terkkarille, vaikka missään vaiheessa ei ole kukaan sanonut, että sitä olisi tullut liikaa viikkoihin nähden. Terkkari (ja paikalla ollut opiskelija) vakuuttelivat mulle, että painoa kertyy odotuksen aikana jokatapauksessa, että niin kauan kun syön monipuolisesti ja liikun, ei huolta. Paino vain nyt sattuu olemaan arka paikka, siitä olen kuullut koko ikäni terkkareilta ja se että olen saanut painoa pudotettua parhaimmillaan 40 kiloa, ei lihominen, vaikkakin tässä tilanteessa se on väistämätöntä, tunnu mukavalta. Toki myönnän, olen ollut lepsuna syömisen suhteen. Viikot yritän skarpata, ja syön monipuolisesti (en ole kyllä ehdoton herkuissa...) ja viikonloppuna otan rennommin. Ja siis sanottakoon, että viime kevään lopussa superdieetin jälkeen olin kevyimmilläni, mutta ne kilot sain kesän ja syksyn aikana takaisin.

Se, että kun on viimeiset 8 vuotta laihduttanut jossain muotoa, ja niinä hetkinä kun en ole kiinnittänyt asiaan huomiota, olen lihonut. "Syö normaalisti". Nyt kun ei saa laihduttaa, on tämä ollut vaikeaa. Ja kun kiloja tulee joka tapauksessa. Liikuntaakaan en harrasta samaan tahtiin (3-5krt viikossa), kuin ennen. Alkuvaiheessa väsytti niin paljon, että en vaan saanut itseäni aamulla ylös, että olisin mennyt salille. Iltaisin taas nivelet on usein niin kipeät, että liikunta ei ole ekana mielessä. Seli seli. Muutenkin ei nyt ekana ole mielessä punttitreeni tai combat, vaan lempeämmät lajit, bodybalance ja kävely, lisäksi olen selkää jumppaillut kotona silloin tällöin.  

Auts, tulipas avauduttua tuosta aiheesta, jota välttelen. Nolottaahan se, että lihoo, kun on joskus painoa pudottanut onnistuneesti. Sitä kokee epäonnistuneensa. Mutta nyt yritän ajatella, että beiben paras on tärkeintä, kilot kerkeän pudottaa. Ei ne kumminkaan ole pelkkää rasvaa mitä on kertynyt. Yritän syödä monipuolisesti, liikkua mitä pystyn. Yritän olla stressaamatta asiasta, ei se ainakaan helpota asiaa. 

Ja tosiaan sain raskaustodistuksen, ajattelin laittaa äitiyspakkaushakemuksen pääsiäisen jälkeen, sitten voin kantaa sen suoraan uuteen kotiin, ei tarvitse säilöä sitä täällä vuokraluukussa :) 

Olimme reilu viikko sitten miehen kanssa Tukholmassa, reissu oli pääasiassa ihana. Laivamatkat menivät mukavasti, illalla kävimme syömässä ja jopa drinksuilla pubissa, mutta yhdet riitti, humalaisista ihmisistä lähtee uskomaton mökä. Oman drinksuni tilasin lasten listalta :D Päivä Tukholmassa oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Pientä shoppailua ja kuljeskelua rauhalliseen tahtiin, silti illalla olin aivan poikki, en tiedä mikä lie nestehukka tai vain pelkkä kävelystä aiheutunut rasitus, kun laivalle palatessa ylävatsassa tuntui painetta ja oli huono olo, lähellä oli, ettei päivän ruuat tulleet ylös. Illalla kävimme buffetissa, huonon olon helpottaessa, siellä närkin vähän salaattia, enkä pystynyt syömään lämpimistä ruumista juuri mitään, mutta pakko oli jotain saada sisuksiin, joten hain lastenpöydästä ranskalaisia ja nakkeja, ainut mikä meni alas... Mutta muuten reissu oli tosiaan onnistunut :D Beibekin sai tuliaisia. 

Olen yrittänyt nyt himmailla vaatteiden ostamisessa, tiedän, että siskolta saamme kummipojan vanhoja vaatteita. Ja äitiyspakkauksessakin niitä tulee, ja ehkä sitä kerkeää sitten lähempänä katsoa mitä puuttuu.

Vielä raskausvaivoista. Luulen, että olen tuntenut harjoitussupistuksia. Joskus työpäivän jälkeen rautakaupoilla ravatessa on ruvennut puuskuttamaan ja vatsaa kiristämään. Nyt ei hetkeen ole puuskutusoloa tullut, vatsaa on kyllä välillä kiristänyt. Terkkari sanoi, että jos ei levossa hellitä ja niitä tulee usein, tulisi lääkärin tarkistaa tilanne, muuten seuraava lääkäri on vasta viikolla 36..

Valkovuoto on lisääntynyt, ja tänään luinkin jostain viikko-oppaasta, että nyt pitäisi alkaa pitämään silmällä ennenaikaisen synnytyksen oireita, juurikin vuotoja ja muuta... Siitä säikähdinkin, että kai ajoittainen märkä olo ole lapsivettä? Huomenna pitäisi aamusta lähteä pääsiäislomailemaan siskon luo Keski-Suomeen, ja soittoaikakin terkkarille on vasta 12-13.. :/ Ilmeisesti valkovuodon lisääntyminenkin tässä vaiheessa kuuluu asiaan? 

Mutta beibe potkii kovasti, tänään on taas ollut kunnon potkimiset käynnissä <3 Olo on kyllä tosi onnellinen, välillä sitä miettii, kuinka onnekkaita olemmekaan. Tästä haaveilimme, nyt se on totta. Vielä kun kaikki menisi loppuun asti hyvin <3

Tästä tuli tälläinen kilometripostaus, ehkä pitäisi useammin kirjoitella.. 

Jos joku jaksoi loppuun asti, niin hyvää alkanutta viikkoa! :) 

Rakenneultra 20+3

Tässäpä nopeat kuulumiset eilisestä rakenneultrasta.

Odotushuoneessa ei jännittänyt yhtään niin paljon kuin nt-ultraa odotellessa, tyypin potkiessa napaa kohti, tiesi, että ollaan siellä ainakin elossa. Sanoin miehelle et taitaa olla pää alaspäin kaveri nyt siellä. Mukava yllätys myös oli, että ultraamassa oli sama täti kuin ekalla kerralla. 

Ja niinhän siellä olikin, beibe pää alaspäin. Hienosti esitteli sydäntään ja keuhkojaan, kaikki virtaukset ja kammiot niinkuin kuuluukin. Siirryttiin katsomaan jalkoja, hoitaja sanoi, että anteliaasti levittelee jalkojaan, ei häpeile yhtään. "Tässä on oikea jalka koukussa ja vasen suorassa.." No, näkyykö mitä siellä on jalkojen välissä? No, näkyyhän täällä, te olette siis halukkaita tietämään kumpi tulee? No kyllä. Noh, tässä näkyy tälläinen pussukka... ...Kivespussit... ja tuossa on pippeli... Se on poika. 

Kyyneleet tuli silmiin, meille tulee poika <3 Kaikki rakenteet oli niinkuin pitää, kasvanut oli tasaisesti, painoarvio 381g. Pari päivää vanhempaa vastasi kooltaan, niinkuin nt-ultrassakin. Mutta kaikki oli kohdillaan, kasvoista oli vaikeaa saada kuvaa, koska tyyppi esitteli akrobaatin taitojaan olemalla puolet ultrasta varpaat otsalla, kaksinkerroin :D Mutta kasvotkin lopulta nähtiin, komealta näytti :)

Myönnän, hetken olin siinä sukupuolen kuultuani hämmentyneenä, olin niin kovin varma olevinaan, että siellä on tyttö. Muutkin ovat olleet varmoja olevinaan, sain jo Ruotsin tuliaisina punaiset rusettisukat, joiden pohjassa lukee "älskling" <3 ja myönnän, olin ostanut yhden mekon ja punaisen hupparinkin pienelle. Mies yritti mua ostaessa toppuutella, mutta ajattelin, että koska olen kaikki ystävien vauvojen sukupuolet arvannut oikein, tottahan toki tiedän kumpi meille tulee. No, enpä tiennyt. 

Mutta älyttömän onnellinen olen, asiat on mallillaan. Pieni poika, äitin poika <3