sunnuntai 24. elokuuta 2014

Hän on täällä.


Viime tiistaina, 19.8, klo 22.23 meille syntyi täydellinen pieni poika. Tai pieni ja pieni, 53cm ja 4150g.



Yritän nyt kertoa tapahtumat ylös, postaus on kirjoitettu osissa, siksi saattaa olla kummallisuuksia ja varmasti jotain unohtuikin...

Synnytys käynnistyi supistuksilla edellisenä iltana, yö meni kärvistellessä, seuraavana päivänä yhden aikaan supistukset olivat jo niin kovat, ettei kuuma suihku ja kaurapussit auttanut, ja tulivat 6-9min välein ja kestivät pari minuuttia. Lähdimme ajamaan Taysiin, jossa huomattiin, että juu, 4cm auki, synnytys on käynnistynyt. Pääsimme suoraan saliin. 
Aluksi kokeilimme lämmintä geelipussia, ilokaasua ja PCP-puudutetta, josta pian siirryimmekin epiduraaliin. Silloin aukesi taivas. Sain hiukan nukuttua ja mieskin pääsi käymään syömässä. Avautuminen ei kumminkaan ollut niin nopeaa, joten sitä jouduttiin oksitosiinilla. Kalvot puhkaistiin puoli kuuden maissa, ja vesi oli normaalia. Jossain vaiheessa katetroitiinkin. Epiduraalia 
lisättiin ja oksitosiiniakin loppumetreillä. Vielä juuri ennen ponnistusvaihetta lisättiin epiduraalia. Kymmenen maissa illalla huomattiin, että poika on laskeutunut ja paikat avautuneet, lapsivesi oli kylläkin nyt vihreää, sopivasti vaihtui yövuorokin siinä vielä. Tässä välissä iski huono olo, ja oksensin. Kuulemma se on tavallista. 
Sain siinä viimeisen epiduraalin vaikutusta odottaessa luvan alkaa harjoittelemaan ponnistamista, enkä ollut kyllä varma mistä reiästä se meinaa ulos tulla, sen verran oli painetta peräpäässä. Vartin yli kymmenen sain luvan ponnistaa. Väliliha puudutettiin ja eikun antaa mennä. 8 minuuttia, niin poika oli maailmassa. 9/9 pistettä. Täydellinen poika. Avautumisvaihe kesti 11h 15min, ponnistusvaihe 8min ja jälkeiset 9min.
Totta se on, kaikki kivut unohtuu, kun palkinto on siinä. 

En olisi ikinä uskaltanut tuutata sitä niin nopeasti, jos olisin tiennyt, kuinka iso se on. Mutta siitä huolimatta repesin vain vähän, ja yhden tikin sain. Edellisenä päivänä neuvolassa arvioitiin, että n.3,5kiloa.. Ja synnytyssalissakin 3,7kiloa. Mutta yli nelikiloinen jäpikkä sieltä tuli :D 

Siinä saimme tutustua tunnin verran, ennenkuin hoitaja tuli mittaamaan pojan. Olimme esittäneet toiveen päästä potilashotelliin, jos vain kriteerit täyttyy. Ja kyllä ne täyttyivät, mutta koska synnytys tapahtui yötä vasten, 4 (vai viiden?) tunnin tarkistus vauvalle tehtäisiin synnytyssalissa. Että siihen asti saisimme odottaa salissa. Hoitaja mietti olikohan pojan sokereissa jotain, koska tärisi hiukan syntyessään, minun arvothan sokerirasituksessa oli normaalit. Mutta sokereita ei kumminkaan mitattu. Puoli kahden aikaan meidät tultiin häätämään osastolle hetkeksi, koska synnytyssalia tarvittiin seuraavalle, siellä oli ruuhkainen yö kuulemma. Osastolla ei miehelle ollut paikkaa joten mies valitsi oman sängyn päiväsalin penkkien sijaan. Me jäimme torkkumaan pojan kanssa. Väsynyt olin, olinhan nukkunut edellisenä yönä 45min ja nyt mentiin jo aamuyössä.. Puoli viiden maissa meidät haettiin pojan kanssa ja pääsimme matkaamaan hotellille maanalaista käytävää pitkin. Miehen soitin kuuden jälkeen hotellille meidän seuraksi. 

Hotellissa meidän eloa seurattiin tarkasti, sokerit olivat vähän matalalla, mutta jo parissa päivässä nousivat normaaliksi. Tulehdusarvot olivat vähän koholla ja kohosivatkin koko ajan, vasta viimeisenä päivänä lähtivät laskuun, joten antibioottia ei tarvinnut. 
Kotiin pääsimme perjantaina ja lauantaina kävimme vielä kontrollissa tulehdusarvojen takia, nyt ne olivat laskeneet normaaliksi, ei jatkoseurannan tarvetta :)

Viikko siis siitä on, ja onhan tämä hurjaa. Ihanaa, vauvaa voisi vain nuuskutella ja tuijottaa. Monet itkut on päässyt, milloin mistäkin aiheesta. Mutta kovin onnellisia olemme miehen kanssa. Meidän oma perhe :) en olisi ikinä uskonut että olemme tässä pisteessä. 

Ai niin, kotiinlähdön kruunasi hetki kun astuimme hotellista ulos. Ne ketkä ei tunne Taysia sairaalana, voin kertoa, että lapsettomuuspolin ovet ovat potilashotellin ovia vastapäätä. Se tunne, muisto siitä, miten niistä vastapäisistä ovista on kuljettu, toiveikkaana ja epätoivoisena, itku kurkussa useasti. Mutta sitten se muisto marraskuulta siitä pienestä valkoisesta pisteestä joka näkyi ultran ruudulla, juuri siirretty alkio. Se sama valkoinen piste makasi nyt tyytyväisenä siinä kaukalossa isänsä kannettavana. Rakkaus. 




14 kommenttia:

  1. Hurjasti onnea teille! <3 Toivoisin itsekin pääseväni synnytyksen jälkeen potilashotelliin. Tuon tunteen haluaisin kanssa kokea, kun astuisin sieltä ulos ja näkisin lapsettomuuspolin ovet. Ihanaa vauva-aikaa teille. :) Hydra 26+4 (masuasukki 1.IVF/3.PAS).

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea emminkainen! <3 Voih, voin niin kuvitella tuon tunteen potilashotellin ovella! Toivottavasti pääsen kokemaan saman maaliskuussa. :)

    VastaaPoista
  3. Onnea onnea!! :D Ja mitä, eikö muut tosiaankaan ponnista lähes kahta tuntia!??!! :D Ja tosiaan on ollu beibillä kokoa! Paavo eilen 3-viikkoisneuvolassa 3530g ja 53,2cm. :D

    VastaaPoista
  4. Ihanaa! Paljon paljon onnea! :) <3

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon! Olen itse seurannut blogiasi aina tuolta hoidoista asti ja aloin tässä itse odottaa toista lasta(nyt rv 39+1), eikä se minullakaan nyt ihan "laakista" tapahtunut.

    VastaaPoista
  6. Ihania uutisia, Emminkäinen! Lämpöiset onnittelut koko perheelle! Aivan ihana tuo viimeinen kappale, jossa kerrot kuinka poistuitte sairaalasta, voin kuvitella tunteesi sillä hetkellä. <3

    VastaaPoista
  7. Ihanaa onnea teidän koko perheellenne! Nauttikaa kääröstänne! :)

    VastaaPoista
  8. Mahtava juttu! Ihan tuhannesti onnea! <3

    VastaaPoista
  9. Valtavasti onnea ja ihania päiviä koko perheelle!! <3

    VastaaPoista