Oireita en osaa olla kyttäämättä, vaikka kuinka yritän toitottaa itselleni, että kyseessä voi olla lugejen sivuvaikutukset ja luulo-oireet. Ja kuinka olenkaan niiiin monesti tässä yli kahden vuoden yrittämisen aikana kuvitellut kaikki oireet itselleni ja sit kerta toisensa jälkeen pettynyt ja päättänyt, että enää en oireita kyttäile. Tässä sitä ollaan taas.
Rinnat ei omasta mielestä ole niin turpeat, mutta mies väittää että kyllä on isommat kun normaalisti. Niitä vähän aristaa painellessa.
Vatsaa turvottaa, toki olen kyllä syönytkin mitä sattuu. Tuntuu, että joku painaisi navan kohdalta vatsaa. Onko se sitten paineentunne? Välillä vihlookin. Eilen aamulla aamupalapöydässä istuessa yskiessä tuntui ilkeitä tuikkauksia.
Mieli on jotenkin tyyni, mutta pelottaa että kuvittelen nämä kaikki. En uskalla toivoa, että olisiko tosiaan meidän vuoro, suotaisiinko meille vihdoin onni?
Tänään näin kaupassa vanhaa koulukaveria, kahden villin poikansa kanssa. Poikien riehuessa tämä tuttu kysyi, että ehhehe, millos teille tulee lapsia, tämmöstä tää on... Vastasin vaivaantuneena naureskellen, "sepä se..." Tuttu vielä jatkoi, että ei teille oo tulossa ja kuikuili vatsaa. Vastasin jotain, että ei se oo kaikille niin helppoa. Mun ääni vähän värisi ja tämä kyselijä vaivaantui, yritti sopertaa että niin juu, tiedän kyllä... Mutta ei nyt ihan heti siltä vaikuttanut, että omakohtaista kokemusta oli, niin nopeasti liukeni rakkauden hedelmiensä kanssa...
Menisi tämä viikko nyt nopeasti. Testi vasta pp14.. Yritän malttaa.
Voi, että tiedän ne tunteet, jotka liittyy tuohon, kun jotkut ajattelematta kyselee asiaa. Tunnen myötätuntoa puolestasi. Tuli paha mieli, kun luin tekstisi. Hyvä vastaus tuo "Ei se oo kaikille niin helppoa"..Itse jotenkin lukkiudun tai jopa vähättelen jotenkin asiaa kaivaen vain omaa kuoppaa syvemmäksi.
VastaaPoista